KOULUTUSTILAISUUDET
Kokouksia ja esitelmätilaisuuksia on seuran järjestäminä pidetty vuosittain kahdesti; vuosikokouksen yhteydessä
keväällä perinteisesti huhtikuun viimeisenä viikonloppuna ja syksyllä, jolloin ajankohta on jonkin verran
vaihdellut syyskuusta aina marraskuun loppuun saakka. Seuran ensimmäisessä vuosikokouksessa 28.4.1972
ohjelmassa oli vuosikokousasioiden lisäksi kaksi esitelmää. Ensin professori Arvo Oksala puhui ultraääniyhdistysten
kansainvälisestä järjestäytymisestä ja toisena esitelmänä insinööri Timo Åhman puhui ultraäänilaitteista ja uusista
teknisistä ratkaisuista. Syyskokous 24.11.1972 pidettiin jälleen Meilahden röntgenosastolla suhteellisen
pienimuotoisena iltakokouksena, jossa alan harrastajat toivat esille tutkimustuloksiaan ja informatiivisia tapausselostuksiaan.
Vuosikokouksessa 3.3.1973 kokoonnuimme jo suuremmalla joukolla Meilahden sairaalan luentosali neljässä. Tuolloin
seura järjesti ultraäänisymposiumin, jossa oli yhdeksän esitelmää. Nämä jakaantuivat teknisiin ja kliinisiin
aiheisiin. Kliiniset aiheet kattoivat jo huomattavan laajalti eri erikoisaloja, ja esitelmiä oli oftalmologian,
lasten neurologian, obstetriikan ja viskerologian aloilta. Kokoukset ja koulutustilaisuudet jatkuivat vielä
säännönmukaisesti Helsingissä syksyyn 1974 asti, jolloin 12.10.1974 kokoonnuttiin Instrumentariumin tiloissa
Helsingissä. Ohjelmassa oli laitteistojen esittelyn lisäksi esitelmät obstetriikan ja kardiologian aloilta.
Ensimmäinen Helsingin ulkopuolinen kokous pidettiin Oulussa keväällä 1975. Sen jälkeen useat Suomen kaupungit
ovat tulleet jäsenistöllemme tutuiksi. Olemme kokoontuneet 20-vuotisjuhla mukaan lukien Oulussa viidesti, Turussa
ja Tampereella kummassakin neljästi. Lahdessa, Hämeenlinnassa ja Seinäjoella kokouksia on järjestetty kahdesti.
Lisäksi olemme kokoontuneet kerran Kuopiossa, Joensuussa, Hyvinkäällä, Porvoossa, Jyväskylässä ja Vaasassa.
Kolmesti kokous on pidetty laivalla: ensimmäisen kerran vuonna 1978 Turun ja Tukholman välillä yhdessä
radiologiyhdistyksen kanssa, vuonna 1982 välillä Vaasa – Sundsvall ja vuonna 1989 Helsingin ja Tukholman
välillä. Varmasti mieleenpainuvimpana tilaisuutena on jäänyt osanottajien muistoihin keväällä 1980 Helsingissä
pidetty kokous, joka oli Helsingin Diakonissalaitoksen tiloissa.