JÄSENET

Jäseneksi voidaan ottaa lääkäri, fyysikko tai muu alan erikoiskoulutusta saanut ammattihenkilö, jota kaksi yhdistyksen jäsentä suosittelee. Yhdistys voi myös kutsua kunniajäseniä ja ulkomaisia jäseniä. Vuonna 1972 jäseniä oli 24 ja vuonna 1974 oli 37 jäsentä. Vuoden 1976 loppuun mennessä jäsenmäärä oli noussut jo 80:een.

Vuonna 1978 ylittyi 100 jäsenen raja ja kaksi vuotta myöhemmin 1980 oli 200 jäsentä. Jo vuonna 1982 jäsenmäärä ylitti 300 jäsenen rajan. Vuonna 1986 rikkoontui 400 ja vuoden lopussa oli jäseniä 426. Vuonna 1988 päästiin 500:n rajaan ja keväällä 1991 jäseniä oli 624. Yhdistys on ollut pohjoismaisista suurin, ja se on sijoittunut Euroopan yhdistysten joukossa neljänneksi suurimmaksi. Tämä sijoitus on kuitenkin hieman tulkinnanvarainen siksi, että esimerkiksi Italiassa ei ole ollut yhtenäistä valtakunnallista yhdistystä ja jotkut maat eivät ole ilmoittaneet kansainvälisissä yhteyksissään koko jäsenmääräänsä.

Seuran ensimmäisessä varsinaisessa vuosikokouksessa 28.4.1972 Meilahden sairaalan röntgenosastolla valtuutettiin aikaisemmin valittu toimikunta jatkamaan yhdistyksen hallituksena seuraavat kaksi vuotta, mikä edelleenkin on seuran hallituksen toimikausi.

Seuran puheenjohtajina ovat toimineet professori Arvo Oksala 1971 – 74, professori Esko Tähti 1974 – 76, dosentti Tapio Valkeakari 1976 – 88, apulaisprofessori Pekka Ylöstalo 1988 – 90 sekä fyysikko Matti Forss 1990 alkaen. Seuran puheenjohtajien, varapuheenjohtajien ja sihteerien nimet ja toimijaksot käyvät ilmi taulukosta 1.