Lehti 35: Liitto toi­mii 35/2015 vsk 70 s. 2185

Lääkäripaneelilla lähemmäksi jäsentä

Elokuussa toteutettava Lääkäripaneeli on liiton ja lääkärien rajapinnassa. Myös vähemmän aktiivisilta jäseniltä kuullaan mielipiteitä ja kehitystoiveita jäsenpalveluista.

Merja Keronen

Tämä on juuri se pointti, johon Lääkäripaneelin systemaattisella otannalla päästään. Tavoitetaan erilaisia jäseniä eri puolelta maata, sanoo Lääkäriliiton OYS-erityisvastuualueen piiriylilääkäri Annu Tertsunen.

- Lääkäriliiton on tärkeää mennä kohti jäsentä, ja on tiedettävä mitä tavalliset lääkärit liitolta haluavat - aktiivien mielipiteet meillä on jo tiedossa.

Hiljaiset rivit

Aktiiviset jäsenet ovat jatkuvasti tiedon lähteillä, ja he myös hakevat esimerkiksi Lääkäriliiton viestintäkanavista uutisia, tiedotteita, materiaalia, osallistuvat verkkokeskusteluihin ja sosiaaliseen mediaan sekä käyvät tilaisuuksissa.

- Lääkäriliitto on lääkäreiden oma liitto. Lääkäriliitto ei ole kasvoton organisaatio, vaan me jäsenet olemme Lääkäriliitto, muistuttaa Annu Tertsunen.

Hän puhuu hiljaisista riveistä ja miten nämä jäsenrivistöt olisi tärkeää tavoittaa.

- Lääkäripaneelin avulla löydetään niitä asioita, jotka ovat tärkeitä isolle joukolle, mutta Lääkäripaneeli tavoittaa myös sen pienen ryhmän, jolle jokin tietty Lääkäriliiton jäsenpalvelu on arvo tai jäsentuote voi olla erityisen merkityksellinen. Saattaa olla niinkin, että jäsenpalvelu tai -tuote voi jopa ratkaista halun kuulua Lääkäriliittoon tai olla kuulumatta.

Alueilla tapahtuu

Alueelliset valiokunnat, paikallisosastot ja luottamusmiehet toimivat kaikilla erva-alueilla.

- Meillä täällä pohjoisessa kamppaillaan monissa paikoissa mm. lääkäripulan kanssa ja yliopistollakin on erilaiset resurssit. Näillä tekijöillä on vaikutuksia käytännön terveydenhuoltoon ja toimintamalleihin, jatkaa Tertsunen.

Lue myös

- Työhyvinvointi, työssä jaksaminen ja hyvä johtajuus ovat tärkeitä asioita, jotka eivät niinkään ole perinteisiä edunvalvonnallisia asioita, mutta lääkärin työssä ne ovat usein merkittävämpiä tekijöitä kuin pelkkä ansioedunvalvonta. Esimerkiksi lääkäripula näkyy kyllä työolosuhteissa, verrattuna siihen, kun lääkäreitä on työpaikalla riittävästi, tähdentää Annu Tertsunen.

- Täältä pohjoisen näkövinkkelistä toivomme Lääkäriliitossa huomioitavan tarpeitamme ja myös Lääkäripaneelin selvityksissä näitä erityishaasteita tulisi ottaa esille. Monen lääkärin mielestä monipuolinen edunvalvonta on tärkeintä liiton jäsenpalvelua.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030