Lehti 35: Liitto toi­mii 35/2014 vsk 69 s. 2140 - 2141

Ulos mukavuusalueelta

Miltä tuntuisi ajatus osallistua seminaariin oman tietokoneen välityksellä? Hankkia koulutusta ilman siirtymistä paikasta toiseen? Sellainen ajatus voi pian muuttua konkretiaksi, jos Lääkäriliiton uuden jäsenpalvelujohtajan Minna Niemisen idea saa laajempaa kannatusta taakseen.

Jaana Ahlblad

Verkossa järjestettävien seminaarien eli webinaarien tarkoitus on säästää osallistujien aikaa.

- Lääkäriliitossa sopivan tiiviseen mittaan paketoidut tilaisuudet sopisivat esimerkiksi lakimuutoksia käsitteleviin koulutuksiin, Nieminen kertoo.

Tekniikka on hänen mukaansa helppoa eikä vaatekauppaankaan tarvitse webinaaria varten lähteä. Oma esityksen aikana ruuduilla näkyy esitysmateriaalia, sen jälkeen kuulijat voivat esittää kysymyksiä.

Nieminen tähdentää, että tekniikka maksaa, mutta webinaari on silti kustannustehokas tapa kokoontua.

- Kaikkia tilaisuuksia ei toki voi verkkoon siirtää, monet asiat on käsiteltävä tapaamalla kasvokkain. Ihmisten välisessä kokoontumisessa on oma lisäarvonsa.

Tavoitetaso korkealla

VTM Minna Nieminen siirtyi Lääkäriliittoon Ekonomiliitosta, jossa hän työskenteli edunvalvonnan ja vaikuttamisen yksikössä asiamiehenä. Haastatteluhetkellä työpäiviä on takana kahdeksan, joten muut kehittämiskohteet ovat vielä hahmottumassa. Hänen erityisen kiinnostuksen kohteitaan ovat työhyvinvointi ja työssä jaksaminen. Uusia ajatuksia syntyy varmasti, sillä Nieminen luonnehtii olevansa kehittäjätyyppi.

- Tavoitetasoni on kova. En halua mennä aidan matalimmasta kohtaa, mutta kaiken tekemisen pitää tapahtua hyvällä sykkeellä. Lääkäriliitossa tällaiselle työotteelle on oiva ympäristö.

Lääkärikunnan järjestäytymisaste on perinteisesti ollut korkea, mutta laakereille ei voi jäädä lepäämään.

- Meidän on vaalittava profession yhteisöllisyyttä ja tarjottava työuran ja elämän eri vaiheissa oleville lääkäreille sellaisia hyödyllisiä palveluja, joista he ovat valmiit jäsenmaksullaan maksamaan. Tärkeä tehtävä on saada opiskelijat tuntemaan liitto omakseen jo heti opintojen alkuvaiheessa, Nieminen valottaa omaa ja kollektiivista tehtävää Lääkäritalossa.

Verkko vain yksi väline

Nieminen painottaa, että toiminnan kehittäminen ei saa tarkoittaa samaa kuin toimintojen siirtämistä itsepalvelutyöksi internetiin.

Lue myös

- Ihminen on saatava puhelimen päähän, kun häntä tarvitaan. Yksinkertaisten perusasioiden hoito sopii verkkoon. Tältä pohjalta liitossa on hyvin kehitetty ja jatkuvasti kehitetään sähköisiä jäsenpalveluja.

Kahdeksan työpäivän jälkeen loma ei vielä ole Niemisen mielessä, mutta kun vapaan aika koittaa, hän suuntaa miehensä kanssa matkoille. Mielikohde on Italia, esteettisistä ja kulinaristisista syistä.

Minna Nieminen on innoissaan uudesta, tärkeäksi kokemastaan tehtävästä.

- Jos ei astu epämukavuusalueelleen, ei voi kehittyä, vakituisesta työsuhteesta Lääkäriliittoon vanhempainvapaan sijaisuuteen lähtenyt Nieminen toteaa. Hän lisää nauraen, että eniten juuri tällä hetkellä kuitenkin jännittää puolison ensimmäinen maratonjuoksu.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030