Lehti 24: Liitto toi­mii 24/2014 vsk 69 s. 1817

Perusterveydenhuolto palvelee potilasta

Hyvä perusterveydenhuolto tarvitsee palvelutuotannon uudistusta. Sille luodaan kunnollinen perusta, kun palvelujen järjestämisvastuu siirtyy viidelle sote-alueelle.

Anne-Maj Aunula

Terveyskeskusjärjestelmä on suomalaisen terveydenhuollon kivijalka. Se on kuitenkin rapautunut viime vuosikymmeninä noidankehän lailla: Palveluiden saatavuus on heikentynyt ja väestö on hakenut palvelunsa muualta. Noidankehän jatkuessa terveydenhuollon ammattihenkilöiden rekrytointi terveyskeskuksiin on vaikeutunut. Näin jäljelle jääneet potilaat ovat odottaneet palveluita jonottamalla ja jonottamalla.

Lääkäriliitto on nostanut hallitusohjelmatavoitteissaan kärkeen vaateen valtion kehittämisrahan osoittamisesta pilottialueelle vuoden 2016 alusta alkaen. Pilottialueella toteutettaisiin Terveydenhuollon ja hyvinvoinnin laitoksen, THL, aloitteen mukainen perusterveydenhuollon palvelutuotannon uudistaminen.

Terveyspoliittisen asiantuntija Lauri Vuorenkosken mukaan THL teki aloitteen vuonna 2013 terveyskeskusjärjestelmän uudistamiseksi. Aloite perustuu pohjoismaisiin käytäntöihin, joihin Lääkäriliitto on myös tutustunut useaan otteeseen.

Aloitteessa haetaan vahvaa järjestäjää, joka kokoaa rahoituksen eri lähteistä ja osoittaa ne peruspalveluille. Vahvaa alueellista järjestäjää tarvitaan poistamaan nykyistä jyrkkää jakoa perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon välillä. Vahvaa kansallista ohjausta tarvitaan potilaiden tarpeen ja hoidon vaikuttavuuden seurantaan.

- Yleislääkäripalveluita on tuotettu ja tuotetaan meillä paljon, mutta palvelut eivät kohtaa väestön tarpeita. Ne eivät myöskään muodosta toimivaa kokonaisuutta, kuvailee Vuorenkoski nykytilannetta.

Valinnanvapautta laajennetaan

Lääkäriliitto on jo pitkään vaatinut potilaan valinnanvapautta, jolloin potilas valitsee palvelutuottajan ja raha seuraa potilasta. Se toteutui osittain tämän vuoden alusta alkaen ja positiivinen kehityskehä on lähtenyt käyntiin.

Pärjätäkseen kilpailussa palvelutuottajan on houkuteltava potilaita hoidon hyvällä laadulla ja saatavuudella. Nyt pitäisi järjestelmään saada mukaan laajemmin muitakin kuin kunnallisia tuottajia.

Lue myös

Terveydenhuollon laatua tulee parantaa

Tehokas palvelujärjestelmä edellyttää riittävää yhtenäistä tietopohjaa, joka mahdollistaa palvelutuotannon laadun ja vaikuttavuuden seuraamisen. Järjestelmän pitää kannustaa kehittämään hoitokäytäntöjä, palveluketjuja ja uusia hoitoja. Vuorenkosken mukaan lähivuosien aikana tulee kehittää ja ottaa käyttöön toimintayksikkötasoisia terveydenhuollon laatuindikaattoreita, joita voidaan käyttää terveydenhuoltojärjestelmän ohjaamisessa ja tuottajien vertailussa.

- Potilastiedon arkisto on uudistuksen oleellinen terveydenhuollon tietojärjestelmä, joka mahdollistaa keskitetyn sähköisten potilastietojen arkistoinnin ja tietojen pitkäaikaisen säilyttämisen. Sen rooli on keskeinen tietojen välittämisessä terveydenhuollon organisaatioiden ja toimintayksiköiden välillä, toteaa Vuorenkoski.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030