Lehti 24: Ajan­kohtai­sta 24/2014 vsk 69 s. 1778 - 1779

Lääkäri EU:n aitiopaikalla Tapani Piha

Tapani Piha tietää, millaisia terveysasioita uuden komission edessä on.

Anne Seppänen

Uusi Euroopan parlamentti aloittaa työnsä heinäkuun alussa. Parhaillaan parlamentin poliittiset ryhmät järjestäytyvät ja komission puheenjohtajan valintaa valmistellaan.

Terveydenhuollon erikoislääkäri Tapani Piha seuraa prosessia mielenkiinnolla. Piha työskentelee Brysselissä Euroopan komission sähköisen terveyden ja terveysteknologian arvioinnin yksikön päällikkönä.

Uuden parlamentin vetämillä suuntaviivoilla ja sillä, kenet valitaan terveysasioista vastaavaksi komissaariksi, on suuri merkitys hänen työnsä painopisteisiin tulevina vuosina.

- Kaksi kolmannesta Euroopan parlamentin jäsenistä kuuluu edelleen niihin poliittisiin voimiin, jotka haluavat rakentaa Eurooppaa suurinpiirtein samalla tavalla kuin tähänkin asti. EU-kriittiset ja EU-vastaiset voimat eivät nousustaan huolimatta saaneet parlamentin enemmistöä. Vaalitulos on silti selvä viesti suurelta joukolta Euroopan kansalaisia ja tulee varmasti vaikuttamaan politiikan tekoon, Piha näkee.

EU:n laajuinen e-resepti

Vielä ei tiedetä terveysasioista vastaavan komissaarin nimeä, eikä sitä, mitä on uuden komission asialistalla. Piha ennustaa, että henkilöstä riippumatta tärkeitä teemoja ovat kroonisten, ei-tarttuvien tautien torjunta, terveen ja aktiivisen vanhuuden edistäminen sekä terveyspalveluihin liittyvät kysymykset.

Tapetilla tulee olemaan myös tupakkatuotedirektiivi, jonka edellinen parlamentti keväällä hyväksyi, ja jota edelsi vuosikymmenen mittainen valmistelutyö.

- Tuleeko sen toimeenpano olemaan yhtä värikästä kuin säätäminen? Haastaako joku jäsenmaa tai teollisuus direktiivin Euroopan tuomioistuimessa ja mitä sitten seuraa?

Tärkeällä sijalla agendalla tulevat varmasti olemaan myös terveysteknologiat ja niiden arviointi (Health Technology Assessment). Sähköisten terveyspalvelujen rajat ylittävä käyttö tulee ajankohtaiseksi. Tähän liittyvät esimerkiksi EU:n laajuisesti toimiva sähköinen resepti ja se, miten sähköisesti vaihdetaan potilasyhteenvetoja eri jäsenmaiden välillä.

Piha arvioi, että vuonna 2018 sähköinen resepti eri jäsenmaiden välillä on todellisuutta. Ehkä ei kaikissa maissa, mutta useimmissa.

Parhaillaan on myös käynnissä hanke eurooppalaisten osaamiskeskusten verkoston rakentamiseksi.

- Euroopasta etsitään huippukeskuksia, jotka osaavat hoitaa hyvin jotakin, vaikkapa lasten harvinaisia syöpiä, joita esiintyy suurissakin jäsenmaissa hyvin vähän.

Euroopan parlamentissa valmisteilla oleva tietosuoja-asetus koskee muun ohella myös terveydenhuoltoa ja lääketieteellistä tutkimusta. Asetuksessa määritellään, miten terveydenhuollossa kerättyjä tietoja voi käyttää terveystutkimuksissa ja kuinka selvä potilaan oman suostumuksen pitää olla.

- On kiinnostavaa nähdä, miten keskustelu päättyy. Korostetaanko asetuksessa enemmän potilaan tietosuojaa vai tietojen tutkimuskäyttöä potilaan hyväksi kansanterveyden näkökulmasta? Piha toteaa.

Erilaiset edustajat löytävät toisensa

"Mielenkiintoinen" on sana, joka toistuu usein, kun Tapani Piha kertoo työstään. Hänellä on takanaan 16 vuoden ura erilaisissa Euroopan Unioniin liittyvissä tehtävissä, pääosin Brysselissä, osin myös Luxemburgissa. Osa työn kiinnostavuutta on päätösten hioutuminen kansainvälisessä organisaatiossa.

Lue myös

Pihalle on ollut positiivinen yllätys, miten hyvin erilaisista lähtökohdista tulevat edustajat löytävät toisensa lainsäädäntöprosessin aikana. Alussa kannat voivat olla kaukana toisistaan, mutta perusteellisen prosessin aikana yhteinen näkemys löytyy.

- En sanoisi, että päätöksenteko EU:ssa on hidasta, mutta se ottaa oman aikansa. Kaikki lainsäädäntöhankkeet valmistellaan hyvin perusteellisesti. Se parantaa lainsäädännön laatua.

- Kansainvälisissä kuvioissa työskennellessäni olen oppinut, että kansallisia stereotypioita pitää välttää viimeiseen asti. Usein ne johtavat harhaan, Piha painottaa.

Esimerkiksi sähköisen reseptin toimeenpanossa kärkijoukoissa on ehkä yllättäen Kreikka, jossa talouskriisin takia jouduttiin rakentamaan tietojärjestelmät uudelleen. Saksassa sen sijaan on jääty muista jälkeen, koska siellä ei ole syntynyt painetta järjestelmien uusimiseen.

Tapani Piha

➤ 59-vuotias terveydenhuollon erikoislääkäri.

➤ Yksikön päällikkö EU:n sähköisen terveyden ja terveysteknologian arvioinnin yksikössä Brysselissä.

➤ Perhe: vaimo ja kolme aikuista lasta.

➤ Harrastukset: science fiction, puutyöt, tietokoneohjelmointi, polkupyöräily.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030